Liiketoimintakaupat


MYYTÄVÄT KOHTEET

Kohde 8996

MYYDÄÄN TAPAHTUMA/TILAISUUS,- JA LOUNASRAVINTOLA

KAKS RUUSUA
Ravintola Kaks Ruusua  julkisivujpg
Ravintola Kaks Ruusua sali kuva 2jpg

Isnpiv kattausjpgJuhlakattaus juomatjpg


Baaritiski kuva 2jpg

Lounaita arkisin myydään keskimäärin yli 100 annosta päivässä.

Varkauden keskustassa upeassa vanhassa Thomé-veljeksien suunnittelemassa "Kansankeittiössä" sijaitsevalle Ravintola Kaks Ruusua Oy:n toiminnalle tarvitaan uudet yrittäjät. Yrityksen nykyinen liiketoiminta koostuu lounasravintolan, juhlien järjestämisen, kokoustilojen vuokraamisen ja pitopalvelun liiketoiminnasta. Nykyiset yrittäjät ovat toimineet tiloissa jo 16 vuotta ja yrityksellä Varkauden seudulla on laaja vakiintunut asiakaspiiri sekä vankka liiketoimintaympäristö, jota tukee hyvä toimittaja- ja yhteistyöverkosto. Nykyiset liiketoiminnan osa-alueet tukevat hyvin toisiaan ja liiketoimintaa on mahdollista kehittää edelleen. Erityistä toiminnassa on se että lounasravintolan myynti on 30 % myynnistä ja hyvä tukijalka, mutta 70 % myynnistä tehdään yritys- ja yksityistilaisuuksien myynnillä. Nykyistä järkevää liiketoimintaa jolla alueella on erityinen kysyntä on harjoitettu samassa tilassa jo 14 vuoden ajan ja saavutettu hyvä maine sekä tunnettuus.

Yrityksen tiloissa on yhteensä 255 anniskelupaikkaa. Sali 200 asp, jota käytetään lounasravintolana sekä isommissa tilaisuuksissa. Yrityksellä on lisäksi kolme erillistä kabinettia ja kaksi kokoustilaa pienempiä tilaisuuksia varten. Liikehuoneiston vuokrasopimus on neuvoteltavissa.

Kauppaan sisältyy kaikki lounasravintolan sekä pitopalvelun kalusteet ja laitteet. Yrityksellä on kolme kokoaikaista työntekijää. Näistä kaksi tekee keittiötyötä ja yksi töitä tarjoilijana. Työntekijät ovat motivoituneita ja sitoutuneita yrityksen toimintaan, ja heillä on pitkä työsuhdehistoria yrityksen kanssa. Omistaja ei työskentele varsinaisesti lounasaikana kuin korkeintaan tuuraten lomalaista. Tilaisuuksien myyntiä omistaja hoitaa kyllä. Seuraava omistaja tuo oman osaamisensa toimintaa omalla tavallaan.

Verkkosivut: www.kaksruusua.fi/etusivu

Liikevaihto: n. 600 000 €, joka laski korona-aikana merkittävästi, mutta on palautunut lähes ennalleen.

Kaupan muoto: liiketoimintakauppa, joka sisältää koko liiketoiminnan, käyttö-omaisuuden, vähäisen vaihto-omaisuuden sekä vuokrasopimuksen isoista toimitiloista.

Kauppahinta: Kauppahinnan pyynti on 200 000 €. Koska vuokralainen jää vuokralle myyjälle, on erittäin todennäköistä että uusi yrittäjä saa parhaan mahdollisen tuen tekemiselle ja nyt selvästi voitollinen toiminta jatkuisi.

Tämä on erinomainen tilaisuus uudelle ravintola-alan yrittäjälle tai yritykselle, joka haluaa laajentaa nykyistä liiketoimintaansa alalla. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja ja järjestääksesi yksityisesittelyn. Sovi tapaaminen välittäjän kautta vaikka lounasaikaan niin pääset rupattelemaan ruuan äärellä ja tutustumaan ravintolan toimintaan yhdessä yrittäjän kanssa.

Uusi yrittäjä voi halutessaan jäädä asumaan vuokralle esim. 120 m2 asuntoon yläkerrassa. (Eri kokoisia asuntoja on yläkerrassa yhteensä 4 kpl)

Huom! Tämä loistelias kiinteistö on myös kokonaisuutena myytävänä jos kiinnostaa pyörittää liiketoimintaa ja omistaa tilat, tai vain omistaa tilat ja hankkia ravintoloitsija erikseen vuokralle.

Kaikki yhteydenotot: Liiketoimintakaupat, Vesa Leppänen 0400538862




Kohde 8995

MYYDÄÄN JSP-KEITTIÖT OY: N LIIKETOIMINTA

"Keittiö on kodin sielu"


JSP-Keittit Oy kuva 1png2023-10-10jpg


JSP-Keittiöt Oy on yritys joka on vuodesta 1985 alkaen toimittanut yksilöllisiä, hyvin suunniteltuja, itse valmistettuja kalusteita. Kalusteet keittöön, kylpyhuoneeseen ja muihin tiloihin, yrityksille ja yksityisille projektiluontoisesti. Toiminta on käsittänyt myös asennuksia joita ovat tehneet ulkopuoliset palveluntuottajat ja kalusteita on myyty eri puolelle Suomea. Vakinaista ja liiketoimintakaupan mukana siirtyvää henkilökuntaa on nyt 6 henkilöä. Tuontantohallissa Juvalla joka on n. 1150 m2 + toimisto ja myymälä n. 100m2 valmistetaan kaikki tuotteet. Mikkelissä on lisäksi toinen toimintaa tukeva myyntipiste ja näyttelytila.

Soita välittäjälle:

Vesa Leppänen 0400538862

vesa.leppanen@wbl.fi





Kohde 8994

MYYDÄÄN OLUT- JA VIINIHUONE NORDEN RAVINTOLAN LIIKETOIMINTA

20231213_093214jpg20231213_093358jpg


Nordenin terassijpg305670036_500133178786058_5114830161168470968_njpg

Myydään yksi Suomen kauneimmista ravintoloista ja se sijaitsee Lohjalla.

Olut- ja viinihuone Norden on täysin uutena avattu ja sisustettu Pohjola taloon syksyllä 2020. Pohjola-talo on rakennettu vuonna 1925 Kansallis-Osake-Pankille. Sittemmin rakennuksessa ovat toimineet mm. vakuutusyhtiöt Aktia ja Pohjola. Tilat on täysin remontoitu väliseiniä poistamalla, laatoitettu, maalattu ja kalustettu kauttaaltaan ravintolaksi tyylillä.

2 kerroksinen ravintola on upeasti sisustettu ja anniskelutilat katutasossa jossa on tiski, keittiötilat, inva wc ja henkilökunnan wc. Alakerrassa on asiakkaille 2 x wc sekä varastotiloja.

Ravintola toimii lähinnä juomaravintolana eikä ruoanvalmistukseen soveltuvaa keittiötilaa ole. Pientä syötävää toki on saanut esim. Tapaksia, juustoja, tacoja ym.

Liikevaihto ja tulos on kasvanut vuosittain avaamisen jälkeen ja terassi on jo hyvin tunnettu sekä hieno lisä toiminnalle. Ravintolassa on järjestetty esityksiä ja tapahtumailtoja. Facebook sivuilla on mainostettu sesonkituotteita ym.

https://www.facebook.com/olutjaviinihuonenorden/

Koska ravintola on niin upea kannattaa toimia nopeasti. Välittäjä auttaa kaikessa kauppaprosessiin liittyvissä asioissa ja neuvoo miten asia etenee sujuvasti.

Tarkempien tietojen saamiseksi tulee allekirjoittaa salassapitosopimus ja sen saa pyytämällä. Alustavia tietoja voi toki kysyä sitä ennenkin välittäjältä.

Yhteystiedot: Suomen Liiketoimintakaupat, Vesa Leppänen 0400538862

vesa.leppanen@wbl.fi


Kohde 8993

MYYDÄÄN MAALI-, TAPETTI-, LATTIA-, JA MUU SISUSTUSTARVIKEKAUPPA  ( Kajaani )

Hintapyynti 200 000€

Vrisisustajat Oy Kuva 2jpgVrisisustajat kuva 3jpg

Vuodesta 1975 kannattavasti toiminut Värisilmäliike.

Alalla  on tunnetusti hyvä myyntikate. Remonttien tuntemuksesta etua, ja hyvät remontoijat voisivat tarjota myös tätä palvelua jota ei ole vielä tarjottu. Potentiaalia siis on kasvattaa toimintaa reippaasti.

Varaston arvo on noin 200 000 euroa ja koko liiketoimintaa myydään melkein riskittömällä hinnalla eli samalla hinnalla kun varaston nykyarvo on. 

Yritys on velaton. Liiketoiminta työllistää tällä hetkellä 2 työntekijää +
omistajan. Myydään liiketoimintakauppana koska oma pääoma on valtava, n. 630 000€.

Ota yhteyttä yritysvälittäjään, Vesa Leppänen 0400538862, vesa.leppanen@wbl.fi




Kohde 8992

MYYDÄÄN KIINTEISTÖHUOLTOALAN YRITYS  (Tunturi-Lapin alueella)


Kiinteisthuolto kuva1jpg

Palvelutarjontaan kuuluu nykyisellään:

  • Kiinteistöhuolto
  • Konelumityöt
  • LVI- asennukset
  • Avainpalvelu
  • Liinavaatevuokraus
  • Laadukkaita kodinkoneita kilpailukykyisin hinnoin
  • Myös muut kiinteistön tai piha-alueen kunnostus- ja ylläpitotyöt
  • Mahdollisuus lisätä mitä tahansa palvelua kuten lisäämällä konekantaa lumenluontiin, vakio huoltaja lisääntyneiden mökkiasiakkaiden palvelemiseen, siivousta, catering-palvelua, vuokrausta ym.
 Toiminut useita vuosia ja työllistää muutaman ihmisen.

Ota yhteyttä yritysvälittäjään, Vesa Leppänen  0400538862,  vesa.leppanen@wbl.fi




Kohde 8991

MYYDÄÄN SISUSTUSALAN LIIKE, Matto ja Maali Koskinen Oy liiketoiminta. (Saarijärvi)

Hintapyynti 150 000€ / Tarjouksia otetaan vastaan.

Matto ja Maali Koskinen Oy Kotisivun kuvajpgMatto Ja Maali Koskinen Oy Julkisivu kuvajpg

Alalla tunnetusti hyvä myyntikate. Yritys suorittaa myynnin lisäksi myös remontteja. Remonttien tuntemuksesta siis etua, ja hyvät remontoijat voivat myydä myös tätä palvelua paljon enemmän.

Matto ja Maali Koskinen Oy on vuosikymmeniä Saarijärven alueella toiminut sisustusalan vähittäismyyntiin ja alan työpalveluihin keskittynyt ammattiliike. Yritys on alan osaajana luotettava ja asemansa vakiinnuttanut toimija niin julkisen puolen kuin yksityistenkin asiakkaiden keskuudessa.

Myydään ensisijaisesti liiketoimintakauppana kalusto, koneet, varasto ja liiketoiminta. Kiinteistö on saman omistajan ja liiketoimintayhtiö on vuokralla toimitilassa. Toimitila on myös mahdollista ostaa joko heti tai myöhemmin. Liikevaihto nykyisellään on 400 000 - 500 000 €.

Melkein riskitön osto koska pyydetty kauppahinta sisältää kaluston sekä varaston ja liiketoiminnalle ei ole asetettu hintaa.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Vesa Leppänen Suomen Liiketoimintakaupat 04005388624 tai vesa.leppanen@wbl.fi


Kohde 8987

HITSAUSTARVIKKEIDEN MYYNTI- JA HUOLTO LIIKE  (Turku)


Raision Hitsaustarvike ja Huolto Oy Kuva 3jpgRaision Hitsaustarvike ja Huolto Oy Kuva 2jpg

Raision Hitsaustarvike ja Huolto Oy Kuva 5jpgRaision Hitsaustarvike ja Huolto Oy Kuva 6jpg

Hintapyynti riippuu kokonaisuudesta mitä kauppaan kuuluu. Ostajan ehdotuksia kuunnellaan sekä kaluston osalta että kauppahinnasta.

Myydään pitkään toiminut hitsauslaitteiden ja -tarvikkeiden myynti- ja huoltoyritys hyvällä liikepaikalla melkein Raision Ikeaa vastapäätä, nykyisen yrittäjän eläköitymisen vuoksi. Yrityksellä on perinteisten ja tunnettujen hitsaustarvikkeiden edustus ja toimintaa harjoitetaan edullisessa vuokratilassa.

Kysymyksessä on luvanvarainen toiminta ja yrityksellä tulee olla sähkölaitteiden korjaamiseen vaadittava Tukesin hyväksymä ja Seti Oy:n myöntämä minimi sähkölaitteiden korjauslupa on S3 tai rajoitettu S3 pätevyys.

25-30% liikevaihdosta tulee huoltohommista. Käyttöomaisuuteen sisältyy tarvittavat pakettiauto sekä trukki. Yritys suorittaa Hitsauskoneiden huollot ja validoinnit.

Osana yrityksen toimintaa on teollisten kaasujen palvelupiste. Asiakkaina on paikallisia metallialan yrityksiä ja alihankkijoita. Niin myynti- kuin huoltopuolella on runsaasti vakituista asiakaskuntaa.

Uusasiakashankintaa ei ole viime aikoina tehty, koska nykyisellä henkilöstöllä on haluttu taata lyhyet toimitusajat ja luotettavat toimitukset. Yritys on työllistänyt kaksi työntekijää kokopäivätoimisesti, joista toinen on yrittäjä. Lisäksi eläkkeelle jäänyt työntekijä työskentelee osa-aikaisesti. Kaikki ovat olleet täystyöllistettyjä. Uudella yrittäjällä onkin toiminnassa kasvun mahdollisuuksia markkinoinnin keinoja hyödyntämällä.
Myydään Osakekanta tai Liiketoimintakauppana jolloin kauppaan sisältyvät liiketoiminta, asiakassuhteet, liikkeen nimi, myymälän kalusteet, kattava varasto, työvälineet, kuljetuskalusto ja kotisivut.

Yrityksen taloudellinen tilanne on vakaa. Nykyinen henkilöstö voi tarpeen mukaan osallistua uuden yrittäjän ja henkilöstön perehdyttämiseen. Tässä on mahdollisuus metallialan osaajalle lähteä jatkamaan voitollista liiketoimintaa yrittäjänä hyvissä puitteissa.

Yhteydenotot: Vesa Leppänen, 0400538862 , vesa.leppanen@wbl.fi

www.liiketoimintakaupat.fi



Kohde 8985

HUOLTOASEMA

ISO NESTE SODANKYLÄ, RANNIOTIE


29495895_1697043047008125_7509504599918207553_njpgsiskuva Neste Sodankyljpg

61521295_2279204748791949_5741652486205210624_njpg


NESTE HUOLTOASEMA , RANNIOTIE (Sodankylä)

Liiketoimintayhtiön sekä Kiinteistö Oy:n yhteisliikevaihto on nyt n. 3,8 miljoonaa euroa, alv 0 %.

Myydään vuosikymmeniä toiminut loistava liikepaikka, joka on edelleen perusta pitkäaikaiselle ja kannattavalle Liikenneaseman liiketoiminnalle.

Myydään pitkään menestyneesti toimineen Neste Ranniotie liiketoiminta kokonaan. Lisäksi myydään Kiinteistö Oy:n osakekanta kokonaisuudessaan, joka omistaa 3 kpl tontteja ja kaikki rakennukset sekä mittarikentän säiliöineen.  Kiinteistö Oy:llä on 3 vuokralaista joten vuokratuotto on erittäin merkittävä.
Kiinteistöt:  0.8870 ha , 0,4989 ha , 0,5000 ha. Yht. 1,8859 ha

Rakennukset 1450 m2 ja ulkorakennus 450 m2.

Sijaitsee hyvällä paikalla E75 tien varrella joka johtaa Ivaloon. Matkailijoiden määrä on valtava ja potentiaali on rajaton.

Nykyaikaiset uudet järjestelmät, uudehkot tarkastetut polttoainetankit, käyttökelpoiset huolto/peruskorjatut rakennukset, kannattava kahvilan sekä autopesujen liiketoiminta, ja lisäksi siis vuokralla olevien tilojen hyvä vuokratuotto.

Huoltoasema työllistää tällä hetkellä 9 -10 henkeä + yhden yrittäjän.

Yhteydenotot tunnettuun polttoaineasemien yritysvälitykseen: Suomen Liiketoimintakaupat, www.liiketoimintakaupat.fi vesa.leppanen@wbl.fi    0400538862

Ilmoitathan yhteydenotossasi koko nimesi sekä puhelinnumerosi ja sähköpostisi. Pyytämällä salassapitosopimuksen, saat tarkemmat tiedot kuten taloustiedot.


Kohde 8983

MYYDÄÄN MAISEMAHOTELLI

108797_83fdf26d2cb863f1_662X475_1jpgHotelli pihkuri Huonekuva 3jpg


Hotelli pihkuri RavintolajpgHotelli pihkuri Rantamaisemaajpg


108797_b36ad4d9663d64a3_662X475_1jpg108797_0e52bfc85836da8f_662X475_1jpg


Myydään liiketoimintakaupalla rakennukset, liiketoiminta sekä pitkäaikainen vuokraoikeus tonttiin. Valmiiksi hyvä varauskanta. Perinteikäs Hotelli Pohjoisessa Keski-Suomessa rakennuksineen. Vuodepaikkoja n. 70, huoneita 24, rantasaunat, anniskelupaikkoja ravintolasali 150 paikkaa, kokoustila 65 paikkaa, yläterassi 40 paikkaa, rantaterassi 120 paikkaa. Monien mahdollisuuksien rakennus. Hotellihuoneet siistikuntoisia, kussakin on oma suihku ja wc. Myös minikeittiön rakentaminen on mahdollista helposti. Tilat kahdessa kerroksessa, esteetön kulku molempiin kerroksiin. Toimiva valmistuskeittiö ravintolassa ja viihtyisä ravintolatila esiintymislavoineen. Myös ulkona lava esiintyjille. Rakennusoikeutta on jäljellä noin 3000 neliötä. Voi rakentaa esimerkiksi asuntovaunupaikkoja. Henkilökuntaa liiketoimintakaupassa siirtyy mahdollisesti 4 henkeä. Kaksi eri arviolausuntoa rakennuksista teetetty 2 vuotta sitten. Myydään yrittäjän oman elämäntilanteen ja asuinpaikan vaihdoksen vuoksi. Kotimaan matkailu toimii nyt hyvin ja kesä oli kiireinen. Hotelli on avoinna koko vuoden. Mahtava paikka kehittää toimintaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Mahdollisuus lisätä palveluita tai kiinteistön kokoa. Rakennukset ja liiketoiminta myydään velattomina.

  • Viitasaari,Keski-Suomi
  • Toimiala
    Hotelli
  • Liikevaihtoluokka
    €500,001 - €600,000
  • Henkilöstön määrä
    4 - 5
  • Verkkosivu
    www.pihkuri.fi
  • Ravintolarakennus, 3 hotellirakennusta, saunarakennus
  • Hintapyynti koko liiketoimintakaupasta selviää ottamalla yhteyttä välittäjään. Suomen Liiketoimintakaupat, vesa.leppanen@wbl.fi , 0400538862


Kohde 8982

MYYDÄÄN HOTELLI JA RAVINTOLAKOKONAISUUS (Huittisten Seurahuone)

Myydään kiinteistökauppana  /  Tee tarjous

108940_243ec9b384ea179c_662X475_1jpg
Huittisten Seurahuone Baaritiski psalissajpgHuittisten Seurahuone Psali katutasojpg

Huittisten Seurahuone LounasravintolajpgHuittisten Seurahuone Pub katutasossa 2 kuvajpg

Huittisten Seurahuone hotellihuonejpgHuittisten Seurahuone ykerho tanssilattiajpg

Tiedätkö tai muistatko monena vuotena järjestetyt  SAPARO Festarit. Hauskaa on pidetty.

Kaikki vanhemmat Satakuntalaiset tietää Huittisten Seurahuoneen ja muistaa ne tapahtumat joissa ovat esiintyneet Suomen ykkösartistit, Popeda ym. On ruokaravintolapuolta, on pubia, iso sali esiintymislavoineen ja alhaalla yökerho. Yläkerrassa hotellihuoneita 8 kpl joissa on oma wc/suihku + 2 kabinettia + hotellivieraiden saunatila.

Nämä kaikki voisivat olla taas saman katon alla, miltä kuulostaa:

-Lounasravintola (päivisin)

-Pub / biljardisali (iltaisin)

-Bändi-illat / Tanssit (viikonloppuisin) /Yökerho

-Hotellihuoneet / itsenäiset kulkuoikeudet tunnuksilla.

Koska iso sali on suljettavissa erikseen niin, esiintymislavalle voisi löytyä käyttöä myös määräaikaisilla vuokrasopimuksilla esim. Teatteriharjoituksiin, bändiharjoituksiin, tanssiharjoituksiin, esiintymisharjoituksiin ym. Ravintolayrittäjä voi sopia Stand-up esiintyjien kanssa näytöksistä lipputuloja keräten ja salista löytyy riittävä määrä tuoleja katsojille myös tallaiseen toimintaan. 

Omalla tontilla on tilaa järjestää October-festejä, Joulutoreja ja muita erikoistapahtumia.

Asiakaspaikkoja kun löytyy noin 1000 kpl, joten pienessä ajassa viikonloppuna tehdään iso myynti ja arkena pyöritetään taas normaalia arkimyyntiä.

Toimitilat ovat olleet useamman vuoden vuokrattuina eri vuosina, eri yrittäjille, mutta tällä hetkellä tilat ovat vapaana uuden yrittäjän tiloiksi ja toimintaan. Kiinteistön omistajan tilat ovat nyt vain myytävänä eikä vuokrauksia oteta huomioon. Tilat sopisi myös usealle yrittäjälle eri toimintoihin.

Myydään monikäyttöinen kiinteistö Huittisten kaupungin paraatipaikalla, torin laidalla. Tule jatkamaan Huittisten Seurahuoneen ravintolapalveluja Satakunnassa erinomaisesti tunnetuissa tiloissa tai aloita kiinteistössä kokonaan uudenlainen liiketoiminta.

Liikepaikalla on ollut ravintola- ja majoitustoimintaa vuodesta 1929 alkaen. Nykyinen rakennus on vuonna 1963 rakennettu ja vuonna 1972 laajennettu. Viimeisimmät laajennus- ja laajemmat perusparannustyöt kiinteistöön on tehty 1990-luvulla, jolloin myös maanalaiset tilat on muutettu liikekäyttöön. Lisäksi sauna on peruskorjattu vuonna 2007. Tontti on kooltaan 2473 m2 ja pysäköintitilaa on rakennuksen molemmin puolin. Lämmitysmuotona on kaukolämpö. Osin on uusittu tarpeen mukaan pattereita.

Yrittäjän halutessa tilojen koko ja yhtenäisyys takaa asiakkaiden vapaan liikkuvuuden kahden kerroksen välillä, mutta ei ole pakko aloittaessa ottaa kaikkia tiloja kerralla  käyttöön. Merkittävän iso asiakaspaikkaluku on talon vahvuus ja tuottavin ominaisuus.

Hotellihuoneet 8 kpl, oma sisäänkäynti, omilla tunnuksilla. Tilat voidaan muuttaa myös uuteen käyttötarkoitukseen, koska rakennuksessa ei ole kantavia sisäseiniä.

Suomen Liiketoimintakaupat, www.liiketoimintakaupat.fi   vesa.leppanen@wbl.fi , 0400538862

Tutustu asiaan ja ryhdy selvittelemään tarjouksen mahdollisuutta.






Kohde 8976
MYYDÄÄN HUOLTOASEMA 
(Hintapyynti : Neuvottelu)
NESTE RAUTALAMPI


Neste Rautalampi kuva1jpgRolls-logopng


Rolls Neste RautalampijpgRolls Keittin laitteet Neste Rautalampijpg

Uutuutena toiminnan kehitys ja yhteistyö Rolls - hampurilaisketjun kanssa.

Myydään vuosikymmeniä toiminut loistava liikepaikka, joka on edelleen perusta pitkäaikaiselle ja kannattavalle Liikenneaseman liiketoiminnalle.Myydään liiketoimintakauppana tai Osakekannan kauppana Neste Rautalampi. Liikevaihto on jo nyt hyvällä tasolla ollen n. 1,8 -2,2 miljoonaa euroa. Aseman tekniikkaa on viranomaisten, nykysäännösten, ja vaatimusten mukaista.

Potentiaalia on aivan valtavasti olemassa. Asemalla tarjottavat elintar vikkeet ja palvelu ovat ratkaisevat tekijät menestykseen myös jatkossa. Juuri näillä on tehty hyvin voittoa, mutta kehitys olisi myös hyvä asia. Hallista on osa hyötykäyttämättä ja viereinen asuinkiinteistötontti myydään samassa ja sisältyy jopa hintapyyntöön.

Liikenneaseman kiinteistössä on neliöitä n. 3500m2 , ja lisäksi on toinen kiinteistö 580m2 jossa on asunto. (Asunto vaatii remonttia, joten sille ei ole määritetty arvoa)
Rakennuksessa on kahvila, Rolls hampurilaiset, myymälä, korjaamohalli, sekä autonpesuautomaatti. Asemalla on autotarvikkeita, veikkaus, pelikoneet, matkahuolto-, ja postipalvelut.
Rakennukset sekä tontti ovat osakeyhtiön omia. Mittarikenttä ja säiliöt ovat nykysäädösten mukaisia, tarkistettuja ja myös omia.
Toimiva ja tuottava kokonaisuus. Annamme kokemuksella kaiken mahdollisen tiedon ja tuen käyttöösi että asiat etenee suotuisasti.Tarkemmat taloustiedot ym. salassapitosopimuksella.
Voit pyytää välittäjältä salassapitosopimuksen.

Soita välittäjälle: 0400 538862 Vesa Leppänen, Suomen liiketoimintakaupat
vesa.leppanen@wbl.fi

Kohde 8972

MYYDÄÄN HUONEKALULIIKE
Liiketoiminta varaston hinnalla, YHT. n. 150 000€ 

RH-Huonekalu 9 Kuvajpg Pieksmki ulkokuvajpgRH-Huonekalu 6 Kuvajpg

Kauppa se on mikä kannattaa !! 

Tunnetko olosi kauppiaaksi ja haluaisitko tarjota vielä enemmän palveluita.
Voisitko osallistua myös sisustussuunnitteluun ja toteuttaa ideat, tai voisiko
työpanoksesi kenties sisältää myynnin lisäksi myös osaksi kokoamista, kuljetuksen perille asti
olohuoneeseen tai sinulla on ideoita muuhun loppuun asti vietyyn palveluun.

Tai olet autoilija tavaraliikenteessä ja voisit yhdistää toiminnan joka liippaa myös kuljetustoimintaa enenevässä määrin. Myynnissä on mukava kaupanala jossa ei ole ainaista uusasiakashankintaa puhelimella vaan asiakkaat tulevat myös automaattisesti koska ostohalu tulee asiakkaan tarpeista. Ala johon koronakaan ei ole vaikuttanut.

Myynnissä on Stemma huonekaluliike  Pieksämäellä n. 1600 m2

Toiminta on ollut todella pitkäaikaista ja kannattavaa.
Myydään varasto ja liiketoiminta.
Voit jatkaa vuokralaisena joten kiinteistön ostotarvetta ei ole.
Liiketoiminnan hintapyynti perustuu kokonaan varaston käypään
arvoon.

https://www.stemma.fi/myymalat/pieksamaki/

Tarkemmat tiedot talousluvuista saa kun salassapitosopimus on tehty.
Sen saat välittäjältä.

Välittäjä: Suomen Liiketoimintakaupat, www.liiketoimintakaupat.fi
Vesa Leppänen / 0400538862


HUOLTOASEMA
NESTE  POSIO

Kohde 8969


POSIO KUVA 1jpgNeste Posio kuva 10jpg


Yrityksen tulos kulujen, omistajien palkkojen sekä verojen jälkeen tilikausilta 2018-2022 yli 250 000€.
Ja tuloksenteko on kasvussa.

Myydään vuosikymmeniä toiminut loistava liikepaikka, joka on edelleen perusta pitkäaikaiselle ja kannattavalle Liikenneaseman liiketoiminnalle.

Myytävänä on Neste Posion huoltoasema ja kotipizza järven rannalla Posiolla. Upea näköalapaikka jossa on myös oma laituri. Kiinteistössä on neliöitä 5520 ja rakennuksessa yhteensä n. 590, ja sisältää n. 200 neliön korjaamohallin. Yläkerrassa on n. 70 neliön asunto ja loput rakennuksesta on kahvilan käytössä. Asiakaspaikkoja on 55. Rakennusoikeutta jäljellä runsaasti.

Rakennus sekä tontti ovat osakeyhtiön omia. Mittarikenttä ja säiliöt ovat nykysäädösten mukaisia, tarkistettuja ja myös omia. Rakennuksen tekniikkaa on paranneltu huomattavasti ja suurempi osa rakennuksesta on saanut kuorekseen hienon peltikaton.

Autoilijoiden lisäksi asema on suosittu kelkkailijoiden ruoka/tankkauspaikka. Huomaa tontin sijainti joka on unelmapaikalla ja soveltuu myös asumiseen. Asuntotilaa on yläkerrassa ja vintti täysin rakentamatta.

Aseman korjaamohallista on puolet vuokrattu kuljetusyritykselle ja toinen puolikas on omassa  käytössä.  Lisäksi on Neste Truck alue vuokrattu Nesteelle.

Toimiva ja erittäin tuottava kokonaisuus. Katso Neste Posion esittelyvideo linkistä:

https://youtu.be/7xMZN8_ZiKQ

Myydään liiketoimintakauppana tai osakekannan kauppana.

Soita välittäjälle:  0400 538862  Vesa Leppänen, Suomen Liiketoimintakaupat



Kohde 8950

MYYDÄÄN SEO HUOLTOASEMA JOSSA ON RAVINTOLA.


Neste Karjalohja kuvia 10jpgKarjalohjan Seo Kuva 4jpgKarjalohjan Seo Kuva 10jpeg

Polttoaineiden myynti ei ole millään asemalla se varmin tulonlähde vaan kate tehdään kaikesta muusta. Siksi huoltoasemilla homma jatkuu ja jatkuu vuodesta toiseen.

Uudellamaalla Karjalohjalla sijaitseva SEO huoltoaseman sekä ravintolan liiketoiminta on myynnissä kiinteistöineen. Asemalla on 2 polttoainemittaria, 95 / D sekä 95 / 98 ja molemmissa on automaatti sekä kassalle maksu järjestelmä. Rakennus on rakennettu -63 mutta on uudistettu 2009 jolloin uusittiin koko katto, kaikki julkisivut uusittiin sekä osa sähköistyksistä ja viemäröinneistä. Lisäksi rakennettiin kokonaan uusi lisäosa n. 180 m2. Rakennuksen koko pinta-ala on nyt 515 m2.

Asemalta saa lounasta sekä tilauksesta ruokaa ja kahviosta itse tehtyjä tuoreita

munkkeja ym. Kahviossa on Veikkaus sekä Toto ja Alkon tilauspiste. Paikalliset tuntee asemapaikan nimellä Unkanbaari ja paikassa on mukava henki ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Asema on nyt myynnissä henkilökohtaisista syistä.

Tervetuloa jatkamaan pitkään toiminutta liiketoimintaa vakioasiakkaiden ja mökkiläisten kanssa.

Yritysvälittäjä Vesa Leppänen,  vesa.leppanen@wbl.fi , 0400538862  Suomen Liiketoimintakaupat



Kohde 8945

VALMIS ELINTARVIKETEOLLISUUDEN TOIMITILA JA/TAI YRITYS (Satakunta)

PEKAN KALAPAJA KUVA 1jpgPEKAN KALAPAJA KUVA 3jpg

Yrityksen tulos tilikaudelta 2020 : 47 000€

Hallissa on nyt kannattavaa liiketoimintaa eli Kalan savustusta.

Elintarvikealasta kiinnostuneille, yrittäjäksi aikoville, yrittäjille, kokeille, catering yrityksille sekä elintarviketuotantoyrityksille sopiva elintarvikkeiden tuotanto,- ja jalostustila. Taajaman keskustan lähellä, loistavien yhteyksien ja 8-tien varrella  hyvällä paikalla elintarvikealalle sopiva tuotantotila jossa on myös myymälä. Rakennettu kalanjalostustilaksi.

Iso tontti jossa on tilaa kuljetusautoille sekä myymälän asiakkaille. Toimitilassa on 307m2 hyötytilaa. Tuotantotilasta on erotettu myös myymälä, varastohuoneita, kalan savustushuone, 2 kpl kylmähuoneita, 1 pakastinhuone, sekä sosiaalitilat.
Porin kauppahallissa on myyntitila jossa valmiina 4 kpl kylmiä myyntitiskejä. Tuotantotila on kunnan vuokratontilla
ja vuokra on erittäin edullinen. Voidaan myydä eri tavoin tai mahdollisesti jopa vuokrata toimitiloja uudelle yrittäjälle.
1.Osakekannan kauppa (koko yritys)
2.Liiketoiminnan kauppana (Liiketoiminta kokonaisuudessaan tai osa ja rakennus)
3.Tuotantotilana toimiva rakennus
4.Vuokrata tuotantotilat sekä myyntipaikka kauppahallissa
Elintarviketeollisuuden aloilla vaaditaan toimitiloilta enemmän ja siksi niitä on hyväksyttynä vähemmän tarjolla. Tässä tilassa voit harjoittaa esimerkiksi kalan käsittelyä, savustamista ja suoramyyntiä, liha-alan tuotantoa ja suoramyyntiä,  ruoan käsittelytoimintaa ym.

Uuden yrittäjän tuotteet ja linjaukset ratkaisevat tulevaisuuden liikevaihto-, ja tuottotasot. 


Ota yhteyttä ! vesa.leppanen@wbl.fi , 0400538862

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kohde 8944

MYYDÄÄN KAHVILA/ LOUNASRAVINTOLA 
(2 tien varrella, Uusimaa)
Liiketoimintakauppana velaton hintapyynti 235 000€

Rakennus, koneet ja kalusteet sekä liiketoiminta.


LOUKKU kuva 1jpgLOUKKU kuva 2jpg

Myydään samalla omistajalla pitkään toiminut kahvilan liiketoiminta rakennuksineen valtatie 2 varrelta. 

Vuokraaminen ei ole mahdollista. 

Ravintolarakennus on oma, laadukkaasta Mammuttihirrestä paikalleen rakennettu ja lounasravintolassa on nykysäännösten mukainen hyvä tekniikka. Kahvilassa on ruoan valmistuskeittiö ja tarjolla on on lounasta, a´la carte aterioita sekä burger aterioita . Anniskeluoikeuksia ei ole vielä, mutta uusi omistaja voi hakea jos haluaa. Asiakkaiden tykkäämä ruokapaikka jonka aukioloaikoja voi muuttaa halutessaan.

Vastaavaa kilpailijaa ei lähistöllä ole.

Osoite: Kärköläntie 1613, 03600 Pusula. Lohjalla 2-tien varrella, 30 km Forssasta Helsinkiin päin ja 20 km Karkkilasta Poriin päin.

Koska tilat ovat uudehkoja ja säännösten mukaisia remonttitarvetta ei ole, joten voi heti aloittaa vain työt. Myyjän alkuajan tuki on olemassa sovitusti. Siisti ja toimiva kokonaisuus huolletuilla laitteilla. Myydään rakennuksen lisäksi koko liiketoimintakokonaisuus.

TARJOUKSIAKIN OTETAAN VASTAAN.

Pyydä esite: info@wbl.fi tai soita Vesa Leppänen 0400 538862

vesa.leppanen@wbl.fi